Nyrkkiä leukaperiin! Nyrkkiä leukaperiin!
Lätkätappelut @ nyrkkialeukaperiin.com
 
 OhjeOhje   HakuHaku   KäyttäjälistaKäyttäjälista   KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät   RekisteröidyRekisteröidy 
 KäyttäjätiedotKäyttäjätiedot   Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestitKirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit   Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään 

The Last Gladiators

 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Nyrkkiä leukaperiin! Foorumin päävalikko -> VHS / DVD
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
Sidekick
Juniori


Liittynyt: 31 Jou 2014
Viestejä: 5

LähetäLähetetty: Lau Jou 19, 2015 4:43 pm    Viestin aihe: The Last Gladiators Vastaa lainaamalla viestiä



Katso tästä -> http://penaltyboxx.blogspot.com/2015/12/the-last-gladiators.html

Dokumenttifilmeillään erittäin ansioituneen ja Oscar-palkitun ohjaaja Alex Gibneyn “The Last Gladiators” alkaa kuvilla entisen NHL-pelaaja Chris Nilanin käsistä. Kovaotteisena ja pelottomana laiturina tunnettu Nilan esittelee NHL-jääkiekkoilijan työkaluja.

“Tuohon tehtiin leikkaus, tuohon ommeltiin tikkejä”, kuulemme Nilanin kommentoivan paksulla Bostonin aksentillaan kuvan näyttäessä pelkästään kovia kokeneita miehen käsiä. “Olin todella lähellä menettää tuon sormen tappelussa, tuosta puuttuu rystynen kokonaan.”

“Jos tutkit jääkiekon historiaa”, kertoo veteraanitoimittaja Stan Fischler dokumenttielokuvassa, “jääkiekko on aina ollut laji, jota on pelattu rajaseudun lakien vallitessa. Jos joku saa iskun päähänsä, hän ei soita hätänumeroon ja odota apua. Hän iskee takaisin. Isku johtaa toiseen, pian hanskat ja mailat pudotetaan ja tappelu alkaa.”

The Last Gladiators kertoo 94 minuutin ajan NHL-jääkiekon tästä puolesta. Alkaen 1960-luvun lopun isosta ja pahasta Boston Bruinsista ja Philadelphia Flyersista. Broad Street Bullies oli oikeastaan joukkue, joka aloitti kovanaamojen kilpavarustelun. Tappelijoista tuli välttämättömyys NHL-joukkueille.

Samaan aikakauteen osuu tietenkin kaikkien jääkiekkoelokuvien äiti, Slapshot eli Lämäri. Lämäriä kuvataan “jääkiekkotappeluelokuvien Casablancaksi.”

Elokuvassa haastatellaan jo uransa lopettaneita tunnettuja NHL-kovanaamoja kuten Terry O´Reillya, Tony Twistiä, Marty McSorleya, Donald Brashearia, Lyndon Byersia, edesmennyttä Bob Probertia sekä Todd Eweniä. Jopa värikäs Paul Stewart, joka loi uran sekä tappelijana että erotuomarina, esiintyy filmissä.

“Monet pitivät Boston Gardenia “Thunderdomena”, naureskelee O`Reilly elokuvassa. “Rajoitettu alue. Kaksi menee sisään. Yksi tulee ulos.”

Keväällä 2000 Vancouverissa tapahtunut surullisenkuuluisa McSorleyn ja Brashearin tapaus käsitellään dokumentissa. McSorley ei pelannut NHL:ssä sen jälkeen.

Byers, Ewen ja Twist muistelevat tappelija-aikojaan hyvällä, mikä on epätavallista ja huomattavaa viime aikoina näkemiemme tarinoitten valossa.

Twist kertoo hirvittävästä moottoripyöräonnettomuudestaan, jonka jälkeen häntä ei enää NHL-kaukaloissa nähty. Sekä Tony Twist, että Lyndon Byers ovat miehiä, jotka rakastivat rooliaan tappelijoina, eivätkä he kadu elämäänsä. Ainoa ongelma on, etteivät he pysty löytämään elämäänsä mitään muuta, mikä toisi samanlaista iloa.

Twist oli tappelija, jota todella pelättiin. Hän oli lihaksikas tyyppi, ei kovin hyvä pelaaja. Hän tunsi NHL:ssä olevansa kuin rock-tähti, joka tuli lavalle laulamaan kaikkien odottaman hittibiisinsä.

Lastenkirjojen kirjoittajana ja kuvittajana tunnettu Ewen kertoo, ettei hänen tarkoituksenaan ollut tulla NHL-tappelijaksi. Pelatessaan ensimmäistä kertaa Bob Probertia vastaan hän ei edes tiennyt, kuka Probert oli. Pudotettuaan Probertin yhdellä iskulla valmentaja kertoi Ewenille: “Voit tehdä tuon uudelleen huomenna.”

Bob Probert oli taas pelaaja, joka tuli NHL:ään hyvänä pelaajana. Vasta myöhemmin hänestä tuli NHL:n raskaansarjan mestari.

Dokumenttielokuvan päähenkilö on nykyisin 54-vuotias Chris “Knuckles” Nilan. Kolmen lapsen isä ja isoisä hukkasi peliuransa jälkeen itsensä särkylääkkeitten, huumeitten ja alkoholin maailmaan. Hän menetti lähes kaiken. Terveytensä, avioliittonsa, kaikki jääkiekolla ansaitsemansa rahat.

Dokumentti kertoo Nilanin tarinan Bostonin kaduilta NHL-pelaajaksi ja kuvaa miehen elämän tuhoutumisen kunnes hän otti puhelimen käteensä ja pyysi apua NHL:lta. Nyt hän on ollut selvinpäin lähes kolmen vuoden ajan.

Väitetään, että NHL:n toimistolla oltiin huolissaan tämän dokumentin ilmestymisestä peläten, että se saisi liigan näyttämään huonolta. Mielestäni asia on täysin toisinpäin. NHL auttoi entistä pelaajaansa jo toisen kerran, järjesti tälle parhaan mahdollisen hoidon ja lääkärit.

Elokuvan rahoittajiin kuuluu yksi St. Louis Bluesin omistajista ja yksi San Jose Sharksin omistajista.

Nilanin tausta oli vähän erilainen kuin useimpien tyypillisten NHL-tappelijoitten. Hän ei tapellut tietään NHL-kaukaloihin läpi Länsi-Kanadan junnuhallien, pitkiä bussimatkoja istuen.

Nilan oli amerikkalainen pelaaja, josta tuli yksi 1980-luvun suosituimmista Montreal Canadiensin jäsenistä. Hän oli täysin peloton pahis, joka samalla osasi luistella ja pelata tarpeeksi hyvin pelatakseen huippuketjuissa. Montrealissa ketjukavereina Guy Carbonneau, Bob Gainey ja välillä Mats Näslund. Myöhemmin Bostonissa ykkösketjussa Cam Neelyn ja Craig Janneyn oikealla laidalla.

Nilan oli ensimmäinen Habitant, joka rikkoi 200 jäähyminuutin rajan yhdellä kaudella. Hänen nimissään on kaksi Canadiensin ennätystä, joita ei tulla koskaan rikkomaan: yhden kauden jäähyennätys 358 minuuttia ja koko uran jäähyt 2,248 minuuttia Montrealin klassisessa CH-paidassa.

“Hän ei pelännyt ketään NHL:ssä”, kertoo kuuluisin Montreal Canadiensin vaiheista kirjoittanut toimittaja Red Fisher. “Hän ei välittänyt siitä, kuka tai minkäkokoinen mies oli vastassa. Hän oli valmis haastamaan heidät koska tahansa.”

Nilan oli noin 182-senttinen pelaaja, joka täysin ilman pelkoa aina otti tappeluja vastustajan isoimpia ja kovamaineisimpia kovanaamoja vastaan. Hän oli tekninen tappelija vähän samojen aikakausien Tiger Williamsin ja Wendel Clarkin tavoin.

Nilan osasi päästä lähituntumaan vastustajansa kanssa, sitoa kaverin kädet ja osua satuttavasti jokaisella iskullaan. Tappelunhalua ja tekniikkaa ei kuitenkaan oltu kehitetty jääkiekkokaukalossa. Chris Nilan pelasi tiensä ylös ammattilaiseksi amerikkalaisen jääkiekkosysteemin läpi. Lukiosarjassa ja yliopistossa ei tapeltu.

Nilan pelasi neljä vuotta Bostonin Catholic Memorial High School-joukkueessa, mutta yliopistotarjouksia ei tullut kohtalaisten kouluarvosanojen vuoksi. Seurasi muutto vuodeksi Lake Placidiin Chrisin saatua puolet lukukausimaksusta kattaneen stipendin Northwood Prep School-nimisen koulun jääkiekkojoukkueelta.

“Pääsin pois kaupungista, kavereistani ja kotoa”, kertoi Nilan Stan Fischlerin kirjassa “Tough Guys”. “Asenteeni muuttui täysin sen yhden kauden aikana. Halusin päästä yliopistoon ja sitä kautta ammattilaiseksi. Northeastern University ja valmentaja, entinen Bruins-pelaaja Fern Flaman tarjosi täyttä stipendiä neljäksi vuodeksi.”

Northeastern ei ollut koulu, joka sai parhaita pelaajia riveihinsä. Se tunnettiin kovaa yrittävänä “lunch-pail” porukkana. Yksi tapaus herätti NHL-scouttien huomion.

Kerran Northeastern pelasi harjoituspelin Boston Bruinsia vastaan Boston Gardenissa. Bruinsin iso puolustaja Mike Milbury kohteli kaltoin yhtä yliopistojoukkueen pienikokoista pelaajaa. Chris Nilan tuli heti apuun pudottaen hanskansa ja huomasi pian tappelevansa sekä Milburyn, että idolinsa Terry O`Reillyn kanssa.

Yliopistopelaajan ei odotettu tappelevan NHL-kiekkoa terrorisoineen Big Bad Bruinsin pelaajien kanssa. Tämän tapauksen ansiosta Nilan sai lempinimensä “Knuckles”, rystyset.

Northeasternissä Chris Nilanin pääaine oli mielenkiintoisesti rikosoikeus.

Nilan toi taitonsa jääkiekkotappeluihin suoraan Bostonin kovilta kaduilta.

“Kaupunginosa, jossa kasvoin oli täysin hullu 70-luvulla”, kertoi Chris Nilan allekirjoittaneelle edmontonilaisen elokuvateatterin aulassa dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen jälkeen.

Bostonin kovamaineinen West Roxbury on tunnettu irlantilaisena kaupunginosana. Se ei ole slummi. Sen asukkaat eivät kärsi köyhyydestä. Poliiseja, palomiehiä, Bostonin kaupungin työntekijöitä perheineen. Katolisia kouluja. Silti se tunnetaan kovana naapurustona, jossa irlantilaisperäiset kovanaamat pitävät lakia yllä nyrkeillään.

Muita uskontoja tai muita värejä ei noilla kaduilla katsota ystävällisin silmin. West Roxbury oli niin pahamaineinen alue, että Bostonin poliisi päätti pitää järjestystä yllä rakentamalla ison poliisiaseman aivan sen keskelle.

Chris Nilanin kouluvuosina tappeluja käytiin paljon. Chris ei ollut vähällä menettää dokumentin alussa näytettyä sormeaan jääkiekkotappelun vuoksi.

“Olin katutappelussa kahden kaverin kanssa”, kertoi Nilan Edmontonissa.

“Tuleva vaimoni istui autossa. Tulin autosta ja kaksi kaveria kävi kimppuuni. Yritin avata takaluukun ottaakseni jotain kättä pitempää, mutta minua lyötiin sillä hetkellä jostain rengasraudalla päähän.”

“Yksi kaveri putosi takaluukkuun ja aloin lyödä häntä. Toinen löi takaapäin pullolla ja samalla ensimmäinen kaveri puri sormeani. Olin sairaalassa kaksi viikkoa.”

Nilan pelkäsi menettävänsä yliopistostipendinsä tapauksen vuoksi. Hän valehteli valmentaja Flamanille loukanneensa kätensä leikkiessään koiransa kanssa.

Kolmea päivää myöhemmin Flaman tuli sairaalaan katsomaan ja näki sairaalavuoteen päädyn kortissa sanat “human bite”. Nilanin oli pakko kertoa totuus. Valmentaja antoi armon käydä oikeudesta.

Lempinimellä “Knuckles” peliaikoinaan tunnettu mies haluaa itseään kutsuttavan nykyisin vain nimellä “Chris”.

Yksi dokumentin mieleenjäävimmistä kommentoijista on Chrisin isä Henry Nilan.

Henry oli Yhdysvaltojen armeijan erikoisjoukkojen, vihreitten barettien jäsen 33 vuoden ajan. Nuori Chris kävi katsomassa, miten isä hyppi lentokoneista.

“Isäni oli aggressiivinen kaveri. Ihailin häntä ja halusin olla samanlainen,” kertoo Chris.

Isä sai usein soittoja koululta tai poliisilta Chrisin jouduttua tappeluihin. Poika kertoi aina tapahtuneista rehellisesti.

Henry Nilan halusi tehdä pojastaan miehen kurittamalla tätä vanhanaikaiseen tapaan. Joskus pelottelemalla tätä.

“Isäni oli todella kova minua kohtaan. Hän kuritti minua fyysisesti. Aina kun kävelin talostani ulos, päätin etten anna kenenkään ottaa yliotetta minusta muualla, koska jouduin ottamaan sen vastaan kotona.”

“Niin hullu kuin olinkin poikavuosinani, yksi asia, joka todella auttoi minua pysymään kaidalla tiellä oli intohimoni jääkiekkoa kohtaan. Jääkiekko oli minulle kaikki kaikessa, minun sieluni. Jos sitä ei olisi ollut, kuka tietää.”

Jäähalli ja ulkokaukalo olivat kadun päässä Chrisin kodista. Iltaisin hän makasi vuoteellaan kuunnellen Boston Bruinsin otteluja pienestä transistoriradiostaan. Elettiin 1960-luvun loppua ja 70-luvun alkua. Bobby Orr ja The Big Bad Bruins.

“Näin, miten he pelasivat. Millaisia maaleja he tekivät, millaisia tappeluja. Nuoresta iästä lähtien se teki minuun vaikutuksen. Päätin, että haluan tehdä joskus samaa.”

Chrisin unelma oli jonain päivänä pelata NHL:ssä. Hänen unelmansa oli pelata Boston Bruinsissa.

“Sanoin isälleni, että halusin tulla varatuksi NHL:ään”, sanoo Nilan. “Hän sanoi minulle, että ainoa tilanne, jolloin voin tulla “värvätyksi” on se, että joudumme uuteen sotaan.”

Mutta Chris Nilan sai NHL-varauksen. Kesällä 1978 äiti Leslie Nilan sai puhelinsoiton Boston Globe-lehden toimittajalta, joka onnitteli pojan varauksesta Montreal Canadiensiin. Äiti luuli soittoa jonkun tekemäksi pilaksi.

Soittoja tuli kuitenkin lisää. Varaus oli totta.

Nilania ei varattu ensimmäisellä kierroksella. Canadiens käytti ykkösvarauksensa kolmannen polven NHL-pelaaja Dan Geoffrioniin. Eikä toisella, eikä kolmannella.

Chris Nilan varattiin vasta 19. varauskierroksella, varausluvulla 231. Kokonaisuudessaan kesän 1978 varaustilaisuudessa varattiin 234 pelaajaa, eli kolme pelaajaa vielä Chrisin jälkeen.

Montreal Canadiensin GM Sam Pollockin väitetään tehneen varauksen palveluksena Canadiens-legenda Dickie Moorelle, joka oli Nilanin lukiovalmentaja Paul Kingsin ystävä. Yhtä kaikki, Chris Nilan oli saanut varauksen NHL-joukkueelta.

Nilanin varaus voidaan myös nähdä kaikkien aikojen parhaan NHL-managerin nerokkaana vetona. Good Trader Sam oli ensimmäisiä NHL-managereita, joka ryhtyi varaamaan pelaajia amerikkalaisesta yliopistokiekosta, erittäin hyvällä menestyksellä.

Vuoden varauksen jälkeen Chris Nilan jätti Northeasternin ja lähti ammattilaiseksi. Hän pääsi ensimmäisellä kaudellaan aloittamaan Canadiensin AHL-joukkue Nova Scotia Voyagersissa.

AHL:ssä Nilan joutui aluksi kuulemaan kaikki sen aikaiset yliopistopelaajiin kohdistetut ennakkoluulot. “Hey, f—g college kid, etkö koskaan ole ollut tappelussa?”

Nilan oppi tappelemaan todella nopeasti. Hän sai aluksi viiden ottelun try out-sopimuksen AHL:ssä. Ensimmäiset neljä ottelua hän istui viltissä. Viides ottelu pelattiin Philadelphia Flyersin farmijoukkue Maine Marinersia vastaan. Nilan haki johnfergusonmaisesti pelätyn puolustaja Glen Cochranen käsiinsä.

Kolmen viikon jälkeen tämä yliopistopelaaja oli jo saanut maineen AHL:ssä. 49 ottelun jälkeen hän oli tapellut kaikki AHL-kovanaamat läpi. Uusia haastajia ei enää löytynyt. 304 jäähyminuuttia, mutta samalla myös 15 maalia ja 25 pistettä. Piste joka toisessa ottelussa ei ollut huono saldo kovanaamapelaajalle.

Montreal Canadiens huomasi ja kutsui kovaluontoisen jenkkipojan ylös Showhun keväällä 1980. Canadiens tarvitsi pelaajan luomaan tilaa ja puolustamaan taitopelaajiaan.

Poikavuosinaan Bostonissa tietenkin Canadiensia syvästi vihannut Nilan puki nyt jääkiekon tarunomaisimman joukkueen klassisen pelipaidan päälleen ja pelasi kotiottelunsa yhdessä jääkiekon kuuluisimmista pyhätöistä, Montreal Forumissa.

Numerokseen hän sai yleensä maalivahdeille varatun numeron 30. “Se oli farmista ylös kutsuttavan pelaajan numero, jota ei juuri silloin käyttänyt yksikään maalivahti”, kertoi Nilan.

“Se oli se numero, joka minulle annettiin. Kun isäni meni ostamaan nimelläni varustetun paidan Forumin kaupasta myyjä kysyi: “Oletko ihan varma, että haluat ostaa tämän? Uskotko hänen pysyvän ylhäällä tarpeeksi kauan?”

“Myöhemmin kun halusin vaihtaa numeroa, isäni sanoi minulle: “Älä vaihda sitä, yritä tehdä siitä jotain.” Hän ei vain halunnut joutua ostamaan uutta.”

Canadiens oli juuri voittanut neljä Stanley Cupia peräkkäin Nilanin liittyessä joukkueeseen. Dynastiajoukkueen jäljet näkyivät vielä joukkueen pelissä. Joukkuetta valmensi pienikokoinen, junnukiekossa toisen silmänsä menettänyt, lähes pelkästään ranskaa puhunut Claude Ruel.

Chris Nilanin NHL-uran toinen ottelu pelattiin isoa ja pelättyä Broad Street Bulliesia, eli Philadelphiaa vastaan. Julmat ja isokokoiset Flyersin pelaajat ryhtyivät välittömästi luomaan omaa lakiaan jäällä kovin ottein.

“Jenkkipoika, ” tuli Ruel sanomaan Nilanille pelaajapenkillä vahvalla ranskalaisaksentillaan. “Älä pelkää näitä miehiä. He ovat tavallisia miehiä kuten mekin.”

Nilan katsoi pientä ja paksua yksisilmäistä valmentajaansa ihmeissään. Sitten hän katsoi jäälle. Bob Dailey oli lähes kaksimetrinen. Kaikki Flyersin pelottavat kovanaamat olivat isokokoisia.

Heti ensimmäisessä vaihdossaan Nilan luisteli kulmaan alkuperäiseen Broad Street Bullies-ryhmään kuuluneen Bob “Hound Dog” Kellyn kanssa. Mailat nousivat korkealle. Sitten hanskat putosivat. Seuraavaksi Kelly putosi jäähän muutaman kovan oikean jälkeen.

“Sen jälkeen ajattelin, että nyt uskon pystyväni tähän”, sanoi Nilan.

Boston Bruinsia vastaan Nilan otteli Stan Jonathanin ja Terry O`Reillyn kanssa. “Tiesin O`Reillyn olleen vasurin, mutta hän osui minuun vasemmallaan silti”, kommentoi Nilan ottelua. “Tiesin, että minun oli saatava jotain aikaan Bostonia vastaan joukkueittemme kilpailutilanteen vuoksi.”

“Hän oli liigan kovin pelaaja”, sanoi Canadiensin GM Serge Savard Chris Nilanista. “Ja hän osasi tapella.”

Nilan pelasi NHL:ssä 13 kovaa kautta. 688 runkosarjaottelua, joissa 110 maalia, 225 pistettä ja huikeat 3043 jäähyminuuttia. Playoffseissa 111 ottelua, 8 maalia, 17 pistettä ja 531 minuuttia lisää.

Miehen värikästä uraa seuranneet muistavat hänet tappeluista, värikkäistä tapahtumista ja myös siitä, että hän oli erittäin hyvä NHL-pelaaja. Hän oli tarpeeksi hyvä pelatakseen USA:n joukkueessa kahdessa Canada Cupissa. Hän teki kaksi maalia viidessä Canada Cup-ottelussa valmentaja Bob Johnsonin joukkueessa vuonna 1987.

“Canada Cupeissa pelaaminen oli mahtava kokemus,” kertoi Nilan Edmontonissa. “Hei Knuckles”, sanoi valmentaja Johnson Nilanille. “Me tarvitsemme kovuuttasi Kanadaa vastaan. Kanada on kova joukkue.”

Nilan nauratti yleisöä edmontonilaisessa elokuvateatterissa imitoimalla legendaarista, vuonna 1991 edesmennyttä amerikkalaisvalmentajaa, jonka moni Albertassa muistaa Calgary Flamesin ajoilta.

“Riippumatta siitä, miten pääsin joukkueeseen ja pääsin sinne kovuudellani, sain ainakin jalkani ovenväliin. 1987 Canada Cupissa tein kaksi maalia viidessä ottelussa. Tein enemmän maaleja kuin jotkut USA:n niin sanotuista parhaista pelaajista.”

“Oli hieno kokemus pelata maajoukkueessa. Tein jääkiekossa asioita, joita minun ei olisi pitänyt tehdä. Voitin Stanley Cupin, pelasin USA:n maajoukkueessa, minut valittiin All Star-peliin. Saavutin enemmän kuin olisin itse voinut kuvitella.”

Nilan tappeli hockeyfights.comin mukaan 251 kertaa NHL:ssä. Hänen Fight Cardinsa on täynnä 1980-luvun pelätyimpien NHL-kovanaamojen nimiä. Hän ei valinnut vastustajiaan.

Entinen Canadiens-pelaaja Mark Napier kertoo dokumentissa tarinan ottelusta Philadelphia Flyersia vastaan. Napier huomasi huitaisseensa mailallaan Bobby Clarkea. Seuraavassa hetkessä Flyersin kovapintainen pakki Behn Wilson tuli paikalle, nosti Napierin laitaa vasten ja varoitti.

“Jos kosket Clarkeen, tapan sinut”, tuhisi Wilson Napierille, joka tässä vaiheessa pelkäsi jo henkensä puolesta. “Itse asiassa taidankin tappaa sinut tässä ja nyt.”

Sekuntia myöhemmin Wilson makasi jäässä tajuttomana. Chris Nilan oli pudottanut hänet yhdellä iskulla, varoittamatta.

“Hän pelasti henkeni”, kiitti Napier.

Kerran Pittsburghissä Paul Baxter löi Nilania mailalla kasvoihin avaten verisen haavan. Nilanin pudotettua hanskat Baxter heittäytyi jäähän suojaten itsensä. Jäähyaitiossa Nilan otti jäädytetyn kiekon käteensä ja heitti sillä toisessa aitiossa istunutta Baxteriä päähän.

10 tikkiä Baxterille. Kahden ottelun pelikielto Nilanille.

Paikalla olleet Nilanin vanhemmat olivat vihaisia pojalleen tästä tempauksesta.

Nilanin ottelut kotikaupunkinsa Boston Bruinsia vastaan olivat legendaarisia. Päävastustajana usein Bruinsin kovanaama Jay Miller. Oman kaupungin poikaa vihattiin Boston Gardenissa. Nilanin perheen päälle heitettiin kaljaa. Yleisö huusi “NILAN SUCKS!”

Bostonissa tappeluja jatkettiin käytiin Gardenin käytävällä, mikä sai jopa kaupungin pormestarin kommentoimaan asiaa. Tapahtuneen jälkeen Gardenin laitoihin asennettiin ylimääräinen pleksi erottamaan joukkueet. Pleksi nimettiin Chris Nilanin mukaan.

Vancouverissa Nilan tappeli Curt Fraserin kanssa Pacific Coliseumin käytävällä molempien saatua suihkutuomion. Vancouverin poliisit joutuivat keskeyttämään. Kahden ottelun pelikielto.

Vuonna 1985 kahdeksan ottelun pelikielto Bostonin Nilanin lyötyä Bostonin Rick Middletonia mailanpäällä suuhun. Nilan väitti loppuun saakka lyöneensä Middletonia hanskallaan.

Vielä yksi paljon kohua herättänyt tapaus Nilanin uralla oli 1984 Canada Cupia edeltäneen harjoitusottelun jälkeen Montreal Forumin parkkipaikalla sattunut tapaus. Nilanin väitetään lyöneen Kanadan Rick Vaivea.

Chris Nilan oli kuin turvallinen viltti Montreal Canadiensille. Samalla suorapuheinen ja aito bostonilainen oli huippusuosittu joukkuekavereittensa keskuudessa.

“NHL:ssä on ollut paljon kovia pelaajia”, kertoo Red Fisher. “Mutta sellaisia kovanaamoja, jotka osaavat myös pelata ei ole ollut montaa.”

Useimmat historialliset NHL-kovanaamat ovat ottaneet roolin, koska se oli heidän ainoa keinonsa päästä ammattilaiseksi ja pelata NHL:ssä. Ainoa keino toteuttaa unelma.

Chris Nilan pääsi Don Cherryn vieraaksi Hockey Night in Canadan lähetykseen. Cherry kysyi, miksi Chris halusi tapella jokaisessa ottelussa. Nilan vastasi suorasukaiseen tapaansa: “Olin yliopistopelaaja, enkä edes kovin hyvä. Joten päätin tapella, koska en halunnut viettää koko uraani farmisarjoissa kuten sinä teit.”

Don Cherry pelasi koko 16 vuoden ammattilaisuransa farmisarjoissa.

Chris Nilan ei pelannut vakituista vaihtoa ensimmäisen kolmen vuoden aikana Montrealissa. Hän halusi päästä vakituiseksi pelaajaksi. Montreal Canadiens halusi hänen kehittyvän vakituiseksi pelaajaksi. Valmentaja Claude Ruel jäi jäälle joka päivä harjoitusten jälkeen pitämään ylimääräisiä harjoituksia Nilanille.

Syöttöjä, laukauksia, luistelua. Ruel järjesti ottelunomaisia tilanteita Nilanille sanoen: “Ok jenkkipoika, olet Stanley Cup-finaalin 7. pelissä, kuusi sekuntia jäljellä. Näytä minulle, mitä teet.”

Bob Gainey jäi usein harjoitusten jälkeen jäälle opettamaan Nilanille luistelua. Gainey pyysi Nilania luistelemaan itsensä perässä ja matkimaan jokaista potkua. Larry Robinson jäi usein jäälle opettamaan Nilanille tekniikkaa ja taitoja kiekon kanssa.

Jacques Lemairen tultua valmentajaksi myös hän järjesti Nilanille ylimääräisiä harjoituksia. Lemairella oli tapana laittaa 50 kiekkoa maalin eteen ja käskeä Nilania ampumaan ne maaliin nostamalla ne rystyltä ylös kuvitteellisen jäähän pudonneen maalivahdin yli.

Lemaire ryhtyi peluuttamaan Nilania parhaissa ketjuissa ja erikoistilanteissa. Nilan pelasi parhaat kautensa vuosina 1983-86 tehden 16, 21 ja 19 maalia. Jacques Lemairen valmennus antoi paljon itseluottamusta Nilanille, joka oli Canadiensin kuntotesteissä aina yksi joukkueen kolmesta kovakuntoisimmasta urheilijasta.

Lemaire kehoitti myös tappelemaan vähemmän. Tämä lähes huolestutti Nilania, koska tämä oli nähnyt miten tappelijoina kunnostautuneet pelaajat putoavat pois NHL:stä menetettyään kovimman särmänsä. Tai luulleensa päässeensä liigaan pelitaitojensa ansiosta.

“Pidin tappeluista”, kertoi Nilan Edmontonissa. “En epäröi sanoa sitä, nautin tappelemisesta. Se oli minulle oikeastaan helppoa.”

Chris Nilan ei harjoitellut tappelemista koskaan nykypäivän NHL-kovanaamojen tapaan. “Kasvaessani Bostonissa tappelin kaduilla, baareissa, yökerhoissa ja pihapeleissä.” Kovat kokemukset nuoruusvuosina olivat valmistaneet hänet NHL-rooliin.

“En koskaan harjoitellut iskemällä nyrkkeilysäkkiä. Montrealissa meillä oli pukukopissa säkki, mutta pelaajat, jotka harjoittelivat sillä eivät koskaan tapelleet. Käteni olivat tappelujen jäljiltä niin huonossa kunnossa, etten siksikään ajatellut säkin kanssa harjoittelemista. Yritin vain pysyä kunnossa.”

“Tappeleminen oli helppoa, mutta hyväksi jääkiekkoilijaksi tuleminen oli vaikeampaa. Sellaiseksi pelaajaksi, joka pystyy pelaamaan jokaisessa pelissä, jokaisessa vaihdossa ja erilaisissa tilanteissa. Siihen meni paljon aikaa ja tein paljon työtä. Siitä olen eniten ylpeä. En 3000 jäähyminuutistani. Big deal.”

“Yksi urani kohokohdista oli se ilta Montrealin Forumissa, kun tein kaksi maalia. Tunsin olevani kuin Gretzky huonona iltana. Toinen maaleista tuli rankkarista. Kaikki yrittivät neuvoa, mitä tehdä. Hetkeä ennen Bob Gainey tuli sanomaan, että tee mikä tuntuu oikealta. Se rauhoitti minut.”

“Ja kuten te kaikki näitte, tein hienon maalin.”

Viime vuosien surullisista NHL-tappelijatarinoista poiketen Chris Nilan ei koskaan stressannut tappelijan rooliaan. “En koskaan satuttanut pahemmin tappeluissa. Pari tikkiä ehkä. Olin jo menettänyt hampaani katutappeluissa.”

“Olin hyvä tekninen tappelija jääkiekossa. En halunnut tapella siten kuin joku muu olisi halunnut minun tappelevan. Olisi idioottimaista tapella kaksimetristä kaveria vastaan antamalla tämän lyödä itseäsi kun et edes ylety osumaan häneen. Joten minä sidoin kaverin, yritin päästä lähelle ja väsytin hänet. Olin hyvä tappelujen loppuhetkillä kovan kuntoni ansiosta. Löin uppercutteja ja vaihdoin käsiä. Olin hyvä tekninen tappelija jäällä.”

Nilan ei pidä nykyisten tappelijoitten tavasta sopia tappeluista etukäteen. “Se on minusta paskapuhetta. Tappelun pitäisi tapahtua spontaanisti, reaktiona jollekin ottelussa tapahtuneelle.”

Chris Nilan ei koskaan suunnitellut tulevia tappelujaan etukäteen eikä hermoillut tulevista vastustajista. “Sanotaan näin, etten ollut peloissani, mutta tunsin tervettä pelkoa ja hermostuneisuutta kun tulin jäälle. Se piti minut motivoituneena ja skarppina. Minua ei koskaan lyöty jäähän.”

“Nukuin aina yöni ja iltapäivänokoseni hyvin ennen otteluja. Menin elokuviin ja keskityin elokuvaan. Jotkut muut eivät pysty tekemään sitä, mutta minä olen minä.”

Nilan ei koskaan tuntenut aivotärähdyksen oireita pelatessaan ja tapellessaan NHL:ssä. Ensimmäisellä kaudella Minnesotassa pelatussa ottelussa hän sai kovan tällin taklauksesta ja joutui etsimään tiensä takaisin pelaajapenkille. Se oli ainoa kerta. Hän ei koskaan kärsinyt päänsäryistä eikä mistään muista oireista.

Chris Nilanista tuntui pahalta nähdä mitä tapahtui hänen joukkuekaverilleen John Kordicille, joka ei olisi halunnut olla tappelija NHL:ssä. “Etenkin se, mitä hänelle tapahtui lopussa tuntui todella pahalta. Se oli todella surullista.”

Canadiens-legendojen huomio oli osoitus siitä, että Bostonista tullut värikäs jenkkipoika oli hyväksytty kanadanranskalaisen tarunomaisen jääkiekkoseuran jäseneksi täysin valtuuksin. Montreal Canadiensin paidasta tuli kunnia-asia Chris Nilanille.

“Se Chris Nilan, joka on pelannut joukkuekaverinani on ollut kuin kaksi eri pelaajaa”, sanoi Larry Robinson.

“Se Chris Nilan, joka pelasi täällä kolme ensimmäistä kautta ei pelannut vakituisesti eikä ollut lähellekään niin hyvä kuin hän on nyt. Hän ei ollut huono luistelija, mutta hänen lähtönopeutensa ei ollut hyvä eikä hänellä ollut itseluottamusta kiekon kanssa.”

“Se Chris Nilan, joka pelaa kanssamme nyt on hyvin erilainen. Hän on yksi parhaista puolustavista oikeista laitahyökkääjistä NHL:ssä. Hän pelaa liigan parhaassa puolustavassa ketjussa Bob Gaineyn ja Guy Carbonneaun kanssa. Hän on paljon parempi luistelija ja kiekonkäsittelijä.”

“Puolustava hyökkääjä, joka pystyy tekemään yli 20 maalia kaudessa on arvokas pelaaja joukkueelle. Hän saavutti asemansa tekemällä ylimääräistä työtä vuosien ajan. Montrealissa saattoi pelata parempia pelaajia, mutta valmentajat pitivät hänet joukkueessa, koska hän teki töitä niin paljon ja kehittyi joka päivä.”

Nilan tuli tunnetuksi joukkuekaverina, joka ei tuntenut klikkejä. Hän ei tehnyt eroa ranskankielisten ja englanninkielisten joukkuekavereittensa välillä. Canadiensin pelaajilta odotetaan tiettyä käytöstä Montrealissa, kuten esimerkiksi vierailuja sekä englanninkielisissä että ranskankielisissä lasten sairaaloissa.

Chris Nilan ei tehnyt näitä vierailuja vain silloin kun niitä käskettiin tekemään. Hän oli tunnettu vieras lastensairaalassa jatkuvasti.

Uran kohokohta tuli keväällä 1986 Canadiensin voitettua Stanley Cupin finaalisarjassa Calgary Flamesia vastaan Calgaryn Saddledomessa. Nilan oli loukannut nilkkansa nivelsiteet sarjan kolmannessa ottelussa tappelussa Tim Hunterin kanssa ja joutui juhlimaan mestaruutta jäällä puku päällä.

Canadiensin yllättävä voitto oli huomattava saavutus. Joukkueessa pelasi peräti kahdeksan ensimmäisen vuoden pelaajaa. Nilanin saldo tuon kevään 18 Stanley Cupin playoffottelussa huikeat 141 jäähyminuuttia.

Ottelun toisella erätauolla CBC:n Don Cherry antoi suosikkipojalleen suukon suorassa lähetyksessä. Ottelun jälkeen haastattelija kysyi Nilanilta, kumpi oli ollut illan kohokohta, Cherryn suudelma vai Stanley Cupin voitto?

“Ei kumpikaan”, vastasi Nilan. “Kohokohta oli vaimoni saapuminen Westin hotellin 11. kerrokseen tänä iltapäivänä kahden kuukauden Alcatrazin jälkeen!”

Alcatrazilla Nilan tarkoitti Montreal Canadiensin tunnettua tapaa eristää pelaajat hotelliin playoffsien ajaksi niin vieraissa kuin kotonakin.

Stanley Cupin voittaminen Montreal Canadiensin jäsenenä merkitsi todella paljon Chris Nilanille. “Minulle se merkitsi paljon enemmän kuin jos olisin ollut Mighty Duck”, sanoo Nilan sarkastisesti.

Mestaruuden voitettuaan Nilan antoi Stanley Cup-sormuksensa isälleen.

Chris Nilanin elämä oli todella hyvällä mallilla Montrealissa. Hän meni naimisiin Bostonissa. Lähes kaikki Montreal Canadiensin jäsenet ilmestyivät häihin. Kaksi ensimmäistä lasta syntyi Montrealissa.

Valmentaja Jacques Lemaire kunnioitti Nilania ja kohteli tätä hyvin.

Tänä päivänä Chris Nilan muistaa etenkin Gaineyn, Robinsonin, Steve Shuttin ja Lemairen miehinä, joita hän arvosti. Chris Chelioksen hän mainitsee parhaaksi ja läheisimmäksi joukkuekaverikseen.

Kaikki muuttui Lemairen lähdettyä ja Jean Perronin tullessa Canadiensin valmentajaksi vuonna 1987.

Kerran harjoituksissa valmentajan syötellessä kiekkoja pelaajien kanssa Nilan odotti vuoroaan omasta mielestään liian kauan. Kiekon lopulta tullessa hän vippasi sen takaisin osuen suoraan Perronin päähän. Kahdeksan tikkiä. Valmentaja Jean Perronin ja Nilanin suhde ei muuttunut paremmaksi tämän tapauksen vuoksi.

Chris Nilanin mielestä pelaajia tuli kohdella tasapuolisesti ja kunnioituksella. Hänen mielestään valmentaja Perron ei tehnyt niin ja hän sanoi sen ääneen. Pelikaverit yrittivät rauhoittaa Nilania, sanoa tälle, ettei valmentajan päätöksiä saa arvostella ääneen.

“En usko hänen tietäneen, mitä perääntyminen tarkoittaa”, sanoo Guy Carbonneau dokumentissa.

NHL:ssä valmentajan sana on laki. Pelaajan tehtävä ei ole arvostella peluutuksia julkisesti. Kerran Hartfordissa Perron tuli pukuhuoneeseen ja sanoi: “Chris Nilan, koska olit viimeksi tappelussa?”

Nilan antoi valmentajan kuulla kunniansa erittäin suoraan tapaansa. Yksikään valmentaja tai joukkuekaveri ei ollut koskaan käskyttänyt häntä tappelemaan.

“Pelasin suurimman osan ajasta Montrealissa ketjussa Guy Carbonneaun kanssa ja sanoin hänelle, että sano vastustajille ihan mitä haluat, lyö ketä haluat mailalla. Minä tulen apuun. Hän ei koskaan käyttänyt tätä hyväkseen,” kertoi Nilan Edmontonissa.

GM Serge Savardin oli pakko tehdä päätös. Hänen oli myytävä tärkeä joukkuepelaaja ja henkilökohtainen ystävänsä. Valmentajaa ei voida vaihtaa. Pelaaja sai lähteä. “Mielestäni heidän olisi kannattanut erottaa valmentaja ja pitää minut”, sanoi Nilan. “Mutta he erottivat minut.”

Valmentajaa ei haasteta NHL:ssä. Auktoriteetin vastustaminen ei koskaan auta pelaajaa.

Chris Nilan myytiin New York Rangersiin. Pelaajakauppa mursi hänet. Hän ei ollut sen jälkeen koskaan entisensä. Periaatteista kiinnipitäminen maksoi paikan hänen rakastamassaan joukkueessa.

Nilan teki työnsä kuten ennenkin Broadwayn sinipaidoissa, mutta jotain puuttui. Hän oli jättänyt sydämensä Montrealiin. Lojaalisuus joukkuetta kohtaan, intohimoinen kunniantunne joukkueeseen kuulumisesta oli jäänyt.

Loukkaantumiset alkoivat rasittaa tässä vaiheessa jo ikääntyvää NHL-kovanaamaa New Yorkissa. Käsi murtui kahdesti. Silti hänestä tuli nopeasti Madison Square Gardenin suosikki.

Rangers myi Nilanin Bostoniin kesällä 1990.

West Roxburyn poika otettiin vastaan Boston Gardenissa kuin kotiin palannut sankari. Aikaisemmin Gardenin katsojien vihaama pelaaja toivotettiin tervetulleeksi kotiin. Hän oli nyt yksi Gardenin omista.

Ensimmäisen ottelun pelaajaesittelyssä yleisö nousi seisomaan jo ennenkuin Nilanin nimi kuulutettiin, kuultuaan, että seuraavaksi pelaaja numero 30 olisi tulossa jäälle.

Nilanin unelma pikkupoikana oli ollut pelata Boston Bruinsissa ja nyt unelma toteutui. Hän sai vihdoinkin pelata joukkueessa, jota hän oli lapsena ihaillut. Samalla jäällä, jolla Phil Esposito, Bobby Orr ja Terry O`Reilly olivat pelanneet.

Sisimmässään hän tunsi kuitenkin olevansa yhä Montreal Canadiensin mies. Hän tunsi olevansa jonkinlainen petturi. Hän oli jo 33-vuotias, mikä siihen aikaan NHL:ssä oli vanha. Hän ei enää pystynyt pelaamaan samalla raivoisalla tavalla kuin aikaisemmin. Loppu oli lähestymässä.

Mike Milbury oli Bruinsin valmentaja, josta Nilan todella piti. Mad Mike sai paljon huomiota osakseen valitsemalla Nilanin All Star-otteluun vuonna 1991. Milbury sanoi halunneensa valita pelaajan, jolla oli kovuutta ja johtajanomaisuuksia.

Chris Nilan ei päässyt osallistumaan Wales konferenssin joukkueessa All Star-peliin loukkaantumisen takia. Hän mursi nilkkansa pelatessaan koripalloa Boston Gardenissa Boston Celticsin parketilla kaksi viikkoa ennen ottelua.

Valmentaja Rick Bowness tuli Bruinsin valmentajaksi syksyllä 1991. Bowness jakoi joukkueen A- ja B-ryhmiin harjoitusleirillä. Nilan joutui B-ryhmään. Hänen omistautumistaan ja haluaan pelata Bostonin paidassa koeteltiin.

Nilan ei ottanut tällaista kunnioituksen puutteen osoittamista hyvällä. Lyndon Byers ja Alan Stewart olivat saaneet hänen pelipaikkansa kauden ensimmäisellä pelikiertueella.

Joukkueen palattua Bostoniin Stewart päätti lopettaa jääkiekkoilun. Hän oli saanut tarpeekseen tappelemisesta ja palasi Kanadaan. Seuraavan aamun harjoituksissa Byers katkaisi nilkkansa. Nyt valmentaja tuli Chris Nilanin luo ja kysyi, oliko tämä valmis pelaamaan seuraavassa ottelussa.

Nilan kehoitti Bownessia lisääntymään ja täyttämään maan yksinään. (Tuo oli paras Bostonin slangista suomeksi keksimäni käännös, jonka pystyin keksimään)

Hän ei pitänyt tapaa, jolla häntä kohdeltiin rehellisenä ja kunnioittavana. Hän kieltäytyi pelaamasta. Bruins laittoi hänet waiver-listalle.

Serge Savard teki tässä vaiheessa oikein. Hän toi Chris Nilanin takaisin Montrealiin päättämään uransa siellä, missä se oli alkanutkin. Nilan pelasi vielä 17 ottelua Montreal Canadiensin paidassa keväällä 1992 ja lopetti sitten pelaamisen.

Elämä jääkiekon jälkeen ei ollut helppoa Chris Nilanille. Hän yritti vakuutusalaa ja muutamaa muuta työtä.

“Chris rakasti jääkiekkoa niin paljon, niin paljon enemmän kuin kukaan meistä ja siksi lopettaminen oli todella vaikeaa”, kertoo lapsuuden ystävä dokumentissa.

Lopettaminen tuntui Chrisistä kuin hylkäämiseltä. Se johti huonoihin ratkaisuihin toisensa jälkeen.

Vuonna 1995 Jacques Lemaire toi hänet apulaisvalmentajaksi New Jersey Devilsiin yhdeksi kaudeksi. Lemaire tunnettiin kovana ja vaativana päävalmentajana. Nilan ei osannut sopeutua rooliin pelaajaystävällisenä kakkosena.

“En osannut hoivata heitä ja röyhtäyttää heitä”, sanoi Nilan.

Yksi kausi NHL-apulaisena ei ollut hyvä merkki ansiolistalla.

Nilan ei onnistunut löytämään työtä ja alkoi viihtyä baareissa. Aika kului ja hän istui baarissa joka päivä.

Hän pelasi entisten NHL-pelaajien kanssa kiertueilla ansaitakseen rahaa. Hän vietti kolme viikkoa Bob Probertin kanssa Lähi-Idässä tullen hyväksi kaveriksi entisen tappelukaverinsa kanssa.

Hän otti päävalmentajana pestin ECHL:n Chesapeake Icebreakersista voittaen vuoden valmentajan palkinnon ensimmäisellä kaudellaan. Toisen kauden jälkeen hänelle tehtiin taas yksi leikkaus peliaikojen vamman parantamiseksi.

Lääkäri määräsi Percocet-nimistä särkylääkettä kipujen lieventämiseksi. Nilan oli nopeasti koukussa lääkkeeseen ja halusi jotain vahvempaa. Hän ryhtyi ottamaan NHL-piireistä tuttua OxyContinia, erittäin vahvaa lääkettä.

Hän meni hoitoon ja vietti NHL:n kustantamassa hoito-ohjelmassa kolme kuukautta.

Kaiken tämän keskellä Nilanin hyvä kaveri Bob Probert kuoli sydänkohtaukseen. Dokumentissa kamera seuraa juroilmeistä Nilania Probien hautajaisissa.

Hoidosta päästyään Chris Nilan vajosi uudelleen. Hän ryhtyi taas väärinkäyttämään särkylääkkeitä. Tässä vaiheessa vaimo jätti 25 avioliittovuoden jälkeen. Lopulta kun hän ei onnistunut saamaan lääkkeitä, Nilan ryhtyi ottamaan heroiinia. Ensin nenän kautta, lopulta suoraan suoneen.

Hänet pidätettiin Bostonilaisessa ostoskeskuksessa myymälävarkaudesta. Hän oli pudonnut täysin pohjalle. Hän yliannosti pari kertaa.

“Kun käytin heroiinia, pelasin venäläistä rulettia elämäni kanssa joka ilta viisi luotia aseessani. Ei yksi luoti, viisi”, sanoi Nilan näistä ajoista Prime Time Sports-ohjelmassa. Hän käytti heroiinia noin yhdeksän kuukauden ajan.

Nilan yritti lopettaa huumeitten käytön ensin itse. “Makasin sohvalla viisi päivää, hikoillen, oksentaen, paskantaen. Olin todella sairas.”

Kaksi tapausta toimivat kuin viimeisinä varoituksina. Nilan joutui auto-onnettomuuteen ja lensi Cadillac-maasturinsa etupenkiltä takalasin läpi ulos kadulle. Vieressä istuneella kaverilla oli turvavyöt päällä, Chrisillä ei. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan.

Nilan jätti sairaalan samana iltana ja meni suoraan baariin ryyppäämään.

“Huonoin hetkeni tuli kun heräsin hotellihuoneen ammeesta.”

“Heroiinipiikki oli herätessäni vielä kiinni verisessä käsivarressani. Istuttuani paikallani kolmen tunnin ajan nousin paniikissa ylös, mutta jalkani olivat niin tunnottomat, etten pystynyt kävelemään.”

“Putosin lattialle ja menetin tajuntani. Heräsin tuntia myöhemmin samassa tilassa, verta joka puolella. Olin epätoivoinen. Sanoin itselleni, että minun on pakko tehdä jotain. On pyydettävä apua.”

Nilan oli yliannostanut kahdesti aikaisemmin. Hän tiesi, miten yliannostanut huumeiden käyttäjä ei tunne kipua, hän vain nukkuu pois. Kipua jäävät tuntemaan hänen rakkaimpansa ja läheisensä.

Sitten hän teki jotain, mikä oli todella vaikeaa. Mies, joka ei koskaan pyytänyt apua muilta, soitti NHL:n päihdeohjelmaan. Häntä hävetti soittaa, koska häntä oli autettu jo aikaisemmin ja hän oli epäonnistunut, ratkennut uudelleen.

NHL lähetti Nilanin lentokoneella Oregonin osavaltiossa sijainneeseen hoitolaitokseen kahden päivän kuluttua. Chris vietti siellä 60 päivää.

Hoidon jälkeen hän jäi länsirannikolle asumaan tarjottuun asuntoon, autotallin yläkertaan, kahdeksi vuodeksi. Hän kävi joka aamu uimassa Tyynessä valtameressä. Lopulta hän muutti takaisin rikospaikalle Bostoniin ollakseen lähempänä lapsiaan.

Myöhemmin Nilan muutti takaisin Montrealiin.

The Last Gladiators on dokumenttifilmi, joka saa NHL-seuraajan nostalgisiin tunnelmiin. Sitä katsoessa välillä naurattaa ja välillä on lähes pyyhkittävä kyyneltä silmäkulmasta. Ei ole helppoa seurata, miten suositun NHL-kovanaaman elämä tuhoutuu pelien päätyttyä.

Dokumenttifilmiin osallistumisesta ei makseta palkkaa. Siksi tämän elokuvan tekijöitten oli ajoittain vaikeaa löytää jääkiekkoilijoita, jotka haluaisivat kertoa tarinansa. Nilanilla oli aikaa juuri hoidosta päästyään ja tämä projekti auttoi häntä. Elokuva oli hänelle ikäänkuin hoidon jatkoa ja on vieläkin.

“En usko, että NHL-fanit usein pääsevät näkemään, mitä tappelijat joutuvat läpikäymään”, sanoi Nilan Edmontonissa. “Ei pelkästään peliuran aikana, vaan myös sen jälkeen.”

“En ollut lähellekään sama mies kuin aikaisemmin hukattuani itseni huumeisiin ja alkoholiin.”

Chris Nilan ei ole tyypillinen yksiulotteinen NHL-pukari viime vuosien traagisten tarinoitten päähenkilöitten tapaan. Hän kertoo tarinansa, nousun Bostonin kovilta kaduilta vihatun vastustajajoukkueen tähdeksi ja peliuran jälkeen seuranneen tuhon huumorilla ja brutaalin rehellisesti.

Ei ole helppoa kenellekään tutkia omia puutteitaan ja omia vikojaan. Jokainen juhlii mieluusti Stanley Cup-mestarin kanssa. Chris Nilan on rohkea kertoessaan rehellisesti elämänsä huonoimmista päivistä.

“Alkoholismi ja huumeriippuvaisuus on perinnöllistä. Isoisäni oli alkoholisti ja kuoli juomiseen. Mutta minä en ole alkoholisti siksi, että isoisäni oli. Olen alkoholisti, koska minä olen alkoholisti.”

“Särkylääkkeet auttoivat minua aluksi. Mutta jouduin niistä riippuvaiseksi nopeasti. Ainoa asia, mikä auttoi oli lisää pillereitä. Olin todella sairas mies.”

“Monet ihmiset luulevat, että huumeitten käyttö on hauskaa. Se ei ole sitä ollenkaan. Se on pelkkää kärsimystä. Elämä on surkeaa. Se ei ole yhtään hauskaa. Vaikeinta minulle oli ottaa puhelin käteen ja pyytää apua. En ollut koskaan pyytänyt apua keneltäkään.”

“NHL:n Brian O`Neill ja liigan järjestämät lääkärit olivat erinomaisia ja he auttoivat minua. Elämäni on taas hyvä. Olen erittäin tarkka raittiudestani, vaikka se ei ole helppoa.”

Uskon Nilanin selviytyvän paljolti myös sen vuoksi, että hänellä on huumorintaju tallella. “NHL oli huolissaan, että tämä elokuva saa heidät näyttämään huonolta”, hän sanoi Edmontonissa. “Katsokaa, mitä he ovat tekemässä juuri nyt itselleen”, lisäsi Chris naurattaen yleisöä.

Kovinta Nilanille itselleen oli katsoa filmiltä, miten isä Henry sanoi häpeävänsä poikaansa. “Itkin sen nähdessäni. Ajateltuani asiaa enemmän, ymmärsin, että ne olivat hänen tunteensa. Hän ei ymmärtänyt, että riippuvaisuus on sairaus. Jos olisin sairastunut syöpään, isäni olisi tukenut minua. Hän ei olisi tuntenut häpeää.”

“Hänellä on oikeus tuntea niin. Tiedän itse kärsiväni sairaudesta, jota monet ihmiset maailmassa sairastavat.”

“Rakastan isääni, hän on sankarini. Hän saattaa tuntea pientä syyllisyyttäkin. On tapahtunut paljon, mitä dokumentissa ei näytetä. Samalla ymmärrän, mistä hän tulee. Se on ok. Hän on vanhan koulun kovettama mies. Hän oli vihreä baretti, koulutettu tappaja, joka hyppäsi lentokoneista. Äärimmäisen kurinalainen mies.”

“Tunsin paljon suuttumusta isääni kohtaan lapsuuteni tapahtumien vuoksi.”

“Suhteeni omiin lapsiini on hyvä. He tietävät, mitä minulle tapahtui. Soitin tyttärelleni heti kun lähdin hoitoon. Lapseni ymmärtävät minua.”

Chris Nilanille muutos NHL-pelaajasta jääkiekon jälkeiseen elämään ei ollut helppoa. Hän uskaltaa myöntää sen ilman häpeää. Hän näyttää tänään hyväkuntoiselta ja urheilijamaisen ketterältä. Paljon paremmalta kuin dokumentissa.

“Haluan pitää itseni kunnossa. Ajan paljon kuntopyörällä,” hän kertoi.

“Polveeni on tehty 11 leikkausta ja tulen tarvitsemaan uuden. Kroppaani on tehty yhteensä 30 leikkausta. (dokumentissa 26, 4 sen jälkeen). Minulla on reuma käsissäni ja todella paha reuma polvessani. Nilkassani on ruuvit ja molemmat olkapääni on leikattu kahdesti. Minulle tehtiin leikkaus lihakseen syvälle nivusen alueelle. Kyynärpääni on leikattu. Paljon korjattavaa. Selkääni tehtiin leikkaus. Vietin yhden kesän sen vuoksi liikkumattomana ja se vaivaa joskus.”

“Pidän painoni kurissa, koska olen vaikeuksissa jos tulen painavammaksi. Tunnen kipuja joka aamu herätessäni, mutta jonkin ajan päästä olen ok.”

Chris Nilan ei ole enää häpeissään siitä, mitä hänelle tapahtui. “Se oli osa elämääni. Sen ei ollut tarkoitus olla, mutta se tapahtui. On helppoa hyväksyä kaikki hyvät asiat elämässä, mutta kun huonot asiat tapahtuvat, emme hyväksy sitä.”

Nilan selviytyi Bostonin kovilta kaduilta ja läpi 13 kovan NHL-kauden. Hän selviytyi huumeitten ja alkoholin koukuista. Nyt hän haluaa enemmän kuin vain selviytyä.

“Haluan elää elämääni”, sanoo Chris Nilan. “Haluan elää.”

Chris Nilan. Ei enää Knuckles.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Pugilisti
Enforcer
Enforcer


Liittynyt: 27 Hei 2007
Viestejä: 5910
Paikkakunta: Asterixin kylä

LähetäLähetetty: Kes Jou 23, 2015 8:42 am    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kiitos tästä! Joskus jossain ketjussa jo huutelinkin poistetun Tubelinkin perään. Tuo alku, jossa ajellaan jossain Ontarion pikkukylässä ja Nilan laulaa kansallislaulua. Parhautta.

Nilan kuuluu ehdottomasti ykköskoriin. 358 minuuttia ja 21 maalia / kausi, Stanley Cup, paikat paskana. Kohtaamiset isoa ja pahaa Phillyä vastaan lähes yksin... Cool
_________________
”Muistan vieläkin sen tunteen, kun Laraque luisteli jäähyaition ohi ja sanoi möreällä äänellä: Sammy, you’re fucking dead. Silloin tiesin, että nyt en voi enää perääntyä.”
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy lähettäjän sivustolla
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Nyrkkiä leukaperiin! Foorumin päävalikko -> VHS / DVD Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa


Powered by phpBB 2.0.11 © 2001, 2002 phpBB Group